Hämeen Akku on nähnyt läheltä alan muutoksen vuosikymmenien saatossa. Akkujen rakentamisesta ja korjaamisesta on siirrytty laajan kentän asiantuntijuuteen sekä kuluttajatuotteissa että teollisen osaamisen puolella.

Hämeen Akku on kirjattu kaupparekisteriin vuonna 1952, mutta jonkinlaista toimintaa oli olemassa jo aiemmin. Yrityksen perusti Heikki Pitkänen alkujaan akkualan korjaamoksi ostettuaan Viipurissa 1920-luvulla perustetun Oy Accumulator AB:n Hämeenlinnan toimipisteen. Tuohon aikaan akkuja rakennettiin ja ladattiin, sillä kyseessä oli kallis hankinta.

Nyt toimintaa pyöritetään jo kolmannessa polvessa Jani ja Juuso Pitkäsen voimin. Myymälämme sijaitsee Hämeenlinnan Lukiokadulla.

näyteikkuna2

Akkuala on kapea mutta syvä, ja se on muuttunut hurjasti 60 vuoden aikana. Yksi suuri muutos on se, että nykyisin ostetaan aina uusi akku, eikä vanhaa kannata korjata. Teknologia on kehittynyt, ja käytössä on useita tekniikoita kuten litiumpohjaiset akut, lyijyakut ja erilaiset nikkelijohdannaiset.

Asiakkaille on kyettävä tarjoamaan oikeanlaisia tuotteita ja ongelmia pitää pystyä ratkomaan. Meillä on aito kiinnostus asiakkaan ongelmaa kohtaan. Neuvomme, mikä akku sinulle parhaiten sopii ja neuvomme, miten saat parhaan mahdollisen hyödyn akustasi irti.

Satoja tuotteita käsittävä valikoimamme päivittyy ja täydentyy jatkuvasti. Näin varmistamme, että asiakas saa meiltä aina tuoreen ja korkealaatuisen tuotteen.

Myös ympäristöasioista haluamme pitää kiinni. Akkukierrätys Pb:n jäsenenä kierrätämme vanhat akut lakien ja asetusten mukaisesti.